Alumiininen hirvitorni
Asiakas toivoi kyseistä tuotetta ja sitä alettiinkin heti suunnittelemaan. Profiiliksi valikoituivat kevyet, mutta silti kestävät 50x50 neliöputket 3mm seinämällä (koriin) ja 60x60 2,5mm seinämällä (jalkoihin ja välituiksi). Ensiksi hitsasin korin pohjan, jonka jälkeen leikkasin siihen sopivan palan hitsatusta alumiiniverkosta. Lopuksi hitsasin kaiteet ja ruuvasin verkon runkoon kiinni.
|
Korinpohja. |
|
Verkon sovitusta. |
|
Kaiteet paikallaan. |
Yläosan jälkeen oli vuorossa jalkojen tekeminen. Jalkojen yläosaan hitsasin lovetun U-profiiliin johon korin voi pudottaa ja pultata sitten kiinni. Jalat hitsattiin noin 5 asteen kulmaan, jotta niistä saataisi tukevammat.
|
U:profiili lovettuna. |
|
Ensimmäinen tornin jalka. |
Kun osat olivat valmiina alkoi tornin kasaaminen ja välitukien suunnittelu. Liitin yläosan jalkoihin pulttiliitoksilla niin kuin myös välituet, koska tornista piti saada kasattava malli, joka helpottaisi sen kuljettamista metsässä.
|
Trukkia apuna käyttäen sai säädettyä myös sivuttaisen kulman. |
Koska torni oli kasattava ei kiinteät tikapuut olleet hyvä vaihtoehto. Nekin täytyi tehdä erikseen.
Muutamia kuvia valmiista tornista.